keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Parvekekuvia, huhtikuun loppu

 
Poppanaruukut ja vastavalokuvaus. Tähtisilmä, chili, ruusupapu isossa ruukussa, basilika ja korianteri pienissä.

 

 
Taimia, ensimmäiset jotka kylvin meiningillä "mitä nyt sattuu löytymään" eli muutaman vuoden takaista koristekurpitsaa ja kehäkukkia. Jospa kehäkukatkin sitten kukkisivat jo ennen heinäkuuta, kun saavat vähän etumatkaa. Koristekurpitsoille ei ole paikkaa mietitty, ne ovat vähän turhia. Mieluummin viljelisin syötäviä kurpitsoja, mutta tulipahan siemenet käytettyä pois.


Taustalla pavut, edessä pääsiäisen aikana näännytetyt lehtikaalit. Keskellä oli ruusukaaleja, joista yksi saattaa pysyä hengissä.
 
Hempeilynurkka ja yrtit. Salviakin toivottavasti jossain vaiheessa kukkii.


 

 
Kevään ensimmäinen yrittasetelma, ihan ruokakaupan yrttejä suoraan purkkiin. Vahva minttu (oikeasti maistuukin joltain!), timjami ja rosmariini. Saa nähdä jaksaako rosmariini kasvaa tuolla taustalla vai tukehtuuko minttuun...


 


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Parveke v1.1

Kuuman pääsiäisen jäljiltä narsissit olivat poistokunnossa. Plantagenista hain täytettä tilalle. Narsissien tilalle orvokkien kaveriksi valikoitui vielä aika rajallisista kesäkukkavalikoimista hempeitä sinisyyksiä: laventeli, valkoinen varrellinen tähtisilmä ja elämänlanka kiipeämään rautalankaiseen hepanpäähän. Sen verran täyttä tuli, että kolmas, pitkäksi venähtänyt orvokki sai lähteä alta pois mökille (teehuoneen edustalle odottamaan, että väriminttu lähtee kasvuun?). Parvekkeen hempeään päähän jäivät myös valkoiset altakasteluruukut yrtteineen (sitruunatimjami, tavallinen timjami, salaatit, salvia, rosmariini ja minttu. Sekä pari jääkapissa itänyttä valkosipulin kynttä!).

Toiseen päähän parveketta jäivät äidin vanhoilla poppanakuteilla tuunatut altakasteluruukut. Isoon tuli keltainen chili Limon, ruusupapu ja kolme pientä tähtisilmää keltaisen ja ruosteen sävyissä. Pikkuruukuissa on basilikaa ja korianteria siemenestä idätettynä, aika hyvällä mallilla jo.

Taimikasvatuspuolella pääsiäisen lämpö ja kastelun poissaolo olivat saada joukot hengiltä.  Joka sortista joku näyttäisi kuitenkin pysyvän hengissä. On kehäkukkaa, koristekurpitsaa, baby bear kurpitsaakin nousee viime vuoden siemenistä, samoin kesäkurpitsaa. Taitavat itse asiassa kaikki olla viime vuoden siemenistä. Kaaleista pahimmin näyttivät ottavan osumaa ruusukaalit, lehtikaalit sinnittelevät aika hyvin. Papujen kasvua ei taida pysäyttää mikään.

Näihin tunnelmiin, ens kerralla ehkä myös kuviin.